torstai 24. joulukuuta 2009

Tauko alkaa rakentamisessa


Viimeisen kuukauden aikana rakennusmiehet ovat olleet välillä muuallakin töissä mutta kuten aiemmin arvioimme päärakennus saatiin jouluksi siihen kuntoon kuin sovittiinkin. Päärakennus on nyt ulkopuolelta maalausta lukuunottamatta ainakin suurin piirtein valmis.

Viimeiseksi Reijo ja Veksi laudoittivat kuistin, tekivät ulkoportaat ja asensivat kuistin kaiteiden runkotolpat. Kaiteista tulee 70 cm korkeat ja se tarkoittaa sitä, että "pudotuskorkeutta" on hieman pienennettävä mullalla, että saadaan rakennusmääräykset täytettyä. Matala ja kevytrakenteinen kaide keventää ulkonäköä eikä kuistista tule niin synkkä kuin perinteisten hirsimökkien hirsikaiteiden kanssa.

Katto on myös nyt täysin vedenpitävä ja onneksi lumi tuli niin myöhään, että siitä ei ollut haittaa harjan huopien asentamisen aikana.


Sisällä ovat väliseinärungot pystyssä niin että kevällä päästään paneloimaan seiniä ja kattoa. Lisäksi työmaalla tehtiin rakennetarkastus, jossa olivat mukana sekä eläkkeelle jäävä rakennustarkastaja, että uusi viranhaltija. Rannassa kävi kaivinkone tekemässä tilaa veneilylle. Kiviä on nyt siirretty syrjään ja jonkunlainen poukama kaivettu veneelle. Oli parempi tehdä se nyt, jos kesällä tehdään rantaan puusta terassia. Senjälkeen olisi hankala ajella kaivinkoneella terassin yli rantaan. Lisäetuna vesi ehtii kirkastua talven aikana niin, että kesällä päästään uimaan.

Savon Voimalta tuli vihdoin 6000 euron liittymismaksulasku, josta tosin tulee viivästymisen vuoksi 930 euroa palautusta.

Joulun jälkeen sunnuntaina pääsemme vihdoin itse paikan päälle katsomaan miltä rakennuksella näyttää. Talven aikana blogiin tulee todennäköisesti asiaa vain hankinnoista. Esimerkiksi keittiön hankinta alkaa olla käsillä. Täytyy ottaa viikonloppuna mittoja. Olohuoneen kalusteet tulikin jo hommattua ja ne vievät nyt tilaa Espoossa.

Ikkunaristikot, painumisvarat ja muut ihmettelyt


Ikkunaristikoiden salaisuus ratkesi. Ikkunat olivat sellaiset kuin olimme tilanneet... Joissakin malleissa ne ovat niin. Työkaverillakin on sellaiset omassa talossaan. No ristikot ovat kuvan mukaisesti sisäpuolella ja sunnuntaina pääsemme katsomaan miltä ne näyttävät.

Edellisessä postauksessani ihmettelin, miten ikkunan päällä olevat pultit löysätään. Reijo vastasi, että asia otettiin huomioon tekemällä ikkunan vuorilaudan yläosasta "paketti", joka saadaan ruuveilla irti yhtenä kappaleena. Sen jälkeen vaan raotetaan villoja ja löysätään pulttia. Hyvä idea.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Ikkunat paikoillaan


Ikkunat ovat nyt pakoillaan ja huomasin, että ne eivät näytä ihan samalta kuin Kuusamon sivuilla olevan Onkamon ikkunat. Tontilta saamani kuvan mukaan ristikot näyttävät olevan ikkunan sisällä, eivät ulkolasin pinnassa niin kuin Kuusamon kuvassa (ja meidän kotona Espoossa). Vaikuttaa kummalliselta. Tarkoitus oli laittaa samanlaiset kuin tuossa Kuusamon kuvassa.

Lisäksi yllätyksenä tuli se, että kahden aukeamattoman ikkunaelementin välissä on palkki jonka päällä on painumisen mukaan löysättävä mutteri. Mitenkähän sekin tehdään, kun sisäverhouslaudat ovat paikoillaan?

torstai 26. marraskuuta 2009

Luokittelemattomia merkintöjä

On jo pitkään pitänyt mainita Kuopion parhaasta rautakaupasta: Carlsonista. Kun loppukesästä piti vahata saunatuvan lattiaa viikonloppuna, huomasin, että Osmocolor oli vähissä. Olimme sukulaisissa Maaningalla ja ajattelin, että tottakai rautakaupat olisivat kuuteen asti auki. Lankomies epäili, että eivät taida olla. Pääkaupunkiseudullahan ne ovat ja oli vaikea uskoa etteivät olisi. No matkalla Maanigalta Kuopion kautta Suonenjoelle huomasin, että kahdeltahan ne kaikki olivat menneet kiinni. Muistin kuitenkin, että keskustan Carlsonillahan oli pieni rautaosasto ja sielä löytyi kuin löytyikin Osmocolorin lattiavahaa. Ehkä tuleva Bauhaus lisää kilpailua niin, että rautakaupatkin pysyvät pitempään auki. Kaupungin ulkopuolella oleva isompi Carlson on myös ollut hyvä paikkaa ostaa tarvikkeita.

Toinen asia, josta on pitänyt kiittää on Sisä-Savon Sähköstä lainassa oleva alumiiniteline, johon isäni askarteli työtason. Se näkyykin edellisen blogimerkinnän kuvassa. Siitä on ollut korvaamaton apu työmaalla. Sisä Savon Sähköstä on hankittu sähkötarvikkeet jo toiseen rakennukseen. Tulihan sieltä sähköasennustarvikkeet Espoon kotiinkin. Eikä vähiten siksi, että isäni on ollut siellä töissä :-)

Sisätöitä


Reijo kertoo meilitse säännöllisesti missä vaiheessa työmaalla mennään. Laipioon on asennettu ja eristetty huippuimuri putkineen ja viemärin ja wc:n tuuletusputket. Yläpohjaan on lyöty kakkoskakkos koolaus tuplana jolloin eristetila on 300 mm. Sen jälkeen höyrynsulkumuovi ja harvalaudoitus. Vanhempien makuuhuoneen laipio on tehty puhallusvillavalmiuteen asentamalla kattovasat, höyrynsulkumuovi ja koolaus.
Tuvan katto on todella korkea ja tuo hyvin tilantuntua. Veksi näyttää kuvissa puuhailevan välipohjarungon parissa.

Seuraavaksi on vuorossa ikkunoiden asennus ja kuten kuvista näkyy parven runkokin alkaa olla kunnossa. Sen jälkeen tulevat kevyiden väliseinien rungot. Ikkunoiden asentamisen jälkeen asennetaan ikkunoiden vuorilaudat.

Puhallusvillaa vaille


Ensi tiistaina tulee puhallusvillamies. Höyrynsulku on jo asennettu ja niihin kohtiin, joihin puhallusvillaa ei saada, on laitettu lasivillaa. Villojen asennuksen jälkeen laitetaan harja umpeen, jos sää suosii. Toivottavasti suosii.

Edellisessä viestissäni puhuin sisäpuolen hirsipaneelien asentamisesta. Reijo muistutti, että ne eivät ole vielä edes työmaalla. Sisäpuolen tarvikkeethan tilattiin eri kuljetuksella varastoinnin helpottamiseksi. Jätetään siis hirsipaneelien asentaminen kevääksi.

torstai 19. marraskuuta 2009

Alapohjaeristeitä ja lattiankoolausta


Reijo lähettelee säännöllisesti kuvia työmaalta. Tänään on näköjään asennettu alapohjaan eristeitä ja koolauksia. Päälle tulee väliaikaisesti vaneri. Kuva on otettu tuvasta takaseinää kohti.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Hirsipaneelit paikoillaan ulkoseinässä


Viime lauantaihin mennessä oli hirsipaneelit asennettuina ja tällä viikolla taitaa alkaa lattiakoolausten asentaminen. Koolausten päältä päästään asentamaan höyrynsulkua ja sisäseinien hirsipaneeleita päätyihin.

Makuuhuoneen ikkunan yläpuolella näkyy luukku, josta puhalletaan makuuhuoneen yläpohjaan eristeet.

Täällä kotona olen kokeillut Uulan Roslagin mahonkia (kelo) ja rautasulfaattia hirrenpätkään. Rautasulfaatin pitäisi harmaannuttaa puu muutamassa kuukaudessa. Keväällä sitten nähdään kumpi on kauniimpi harmaa ja tehdään päätös väristä.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Kuvia ja sähkösuunnitelmia


Kuten edellisessä postauksessani sanoin, olemme edelleen hyvin tyytyväisiä valintaamme. Tässä hieman kuvia ulkoa ja sisältä.








Tänään tulivat sähkökuvat. Isäni on jo sähköjä vedellytkin seiniin ja kuvia on päivitetty sitä mukaa. Kun viikonloppuna huomasimme, että tupaan ei tullut pitkittäisiä hirsiä (näin oli sovittukin), jotka näkyvät Kuusamo Hirsitalojen kuvissa, päätimme, että keskelle kattoa on pakko saada kattokruunu.

Ilmalämpöpumpun sisäyksiköllekin on löytynyt paikka sisävessan oven yläpuolelta ja ulkoyksikkö tulee talon taakse katseilta piiloon. Nyt olisi vaan mietittävä tarkkaan pistorasioiden ja valokytkimien sijainnit. Lämmityksen GSM-ohjaukseen olemme suunnitelleet Telemicin ohjainta, jossa on myös palohälytin.

Ilmalämpöpumppujen tämän vuoden malleistakin on hyviä tarjouksia, mutta pitäisikö sittenkin ostaa uusin malli. Esimerkiksi Panasonicin NE-sarjassa löytyy K-Raudan tarjous 799 euroa. Tietoliikennetarpeita varten olen ajatellut WLAN-tukiasemaa, johon saisi mokkulan kiinni. Tukiasema olisi hyvä saada esimerkiksi tuvan etuseinään mahdollisimman ylös, joten sinnekin pitäisi laittaa pistorasia. Viime viikollakaan Elisan Edge ei toiminut, mutta jos saan mokkulan antennin tarpeeksi ylös, pitäisi kenttää löytyä.

Valaisinhankintojakin pitäisi alkaa tehdä. Ulos tulee kaikenkaikkiaan 10 seinävalaisinta (sauna ja päärakennus) ja ainakin kolme pollaria.

Kattohuovat asennettu ja päätykolmioiden kimppuun


Molemmille lappeille on nyt asennettu palahuovat lukuunottamatta harjaa, josta puhalletaan villat kunhan alle saadaan höyrynsulkumuovi. Viime hetkellä, koska tänään tuli 5 cm lunta.

Alkuviikosta asennettiin jo valmiiksi maalaamamme otsalaudat ja huomenna käydään päätykolmioiden kimppuun. Reijo ehdotti, että päätykolmioiden eristystä pitäisi parantaa. Hirsikehikkohan on tasakertakehikko ja päätykolmiot tehdään puurunkoisina ja hirsipaneloidaan. Meillä tulee yläpohjaan 300 mm Ekovilla ja seinät ovat 180 mm lamellihirrestä. Paketin mukana tuli 150 mm villa, mutta Reijon ehdotuksen mukaan laitamme yhden 50 mm:n koolauksen lisää ja ostamme muutaman paketin 50 mm:n villaa. Näin päätykolmioihin tulee 200 mm:n eristys.

Ennen kuin päästään sisäpuolelle asentamaan höyrynsulkua ja paneeleita, täytyy koolata lattia ensin. Sen jälkeen tehdään vanerista väliaikainen lattia.

Täytyy sanoa, että päärakennus alkaa näyttää todella hienolta. 180 mm hirsi on jykevän näköistä ja tuvasta tulee todella korkea ja tilaakin on paljon. Itse asiassa tupa+keittiö on isompi kuin Espoon talomme olohuone+keittiö. Tuvassahan siellä pääasiassa oleskellaan.

Tuntuu uskomattomalta kuinka nopeasti talo valmistuu kun töissä on ahkeria miehiä.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Sähköä tupaan


Vihdoinkin, kolmen kuukauden odottelun jälkeen, tontillemme on kuulemma tullut sähköt. Bensan polttaminen loppuu ja aggregaatti menee myyntiin.

Nyt joudun muokkaamaan tekstiä. Rakennukselta tuli viikonloppuna ensikäden tietoa Reijolta: "Toinen lape on laudoitettu. Perjantaina teimme toisen kuistin
kattorakenteet loppuun ja laudoitimme kuistin. Toisella lappeella ei
siis ole vielä laudoitusta.
Maanantaina naulaamme kuistin laudoituksen loppuun. (pelkästään toisen
lappeen naulaukseen meni yli 3000 kpl konenauloja, onneksi on
naulaimet). Sen jälkeen tasaamme laudoituksen päät päätyräystäiltä. Ja
sitten asennamme alushuovan toiselle lappeelle sekä kuistille. Alushuopa
laitetaan sille osalle jossa on laudoitus. laudoitustahan on kesken
harjalta puhallusvillan takia. Sen jälkeen siirrymme toiselle lappeelle,
luultavasti tiistaina. Sinne laitetaan ensin villanpidätyslaudat
alaosaan. Sen jälkeen korokerimat, lintuverkot, tuulensuojalevyt,
tuuletusrimat ja laudoitus. Kuistin laudoitus tehdään pääkaton
laudoituksen jälkeen. Sitten taas naulaukset ja lautojen sahaukset sekä
alushuovat. Toivottavasti ensiviikolla saisimme tehtyä mahdollisimman
paljon. Kelien salliessa asennamme toiselle lappeelle myös pintahuovan."

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Kattokannattajat paikoillaan


Tällä viikolla työmaalla on tehty kattokannattajia ja nostettu niitä paikoilleen. Valmiina on jo kuvassa näkyvä pitkittäisharja koko matkalta kuistilta takaseinään ja lisäksi pohjoissivulla olevan pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva poikittaisharja. Huomenna tehdään todennäköisesti vanhempien makuuhuoneen yläpuolella oleva poikittaisharja. Työ edistyy siis rivakasti, aloitettiinhan kattokannattajien laitto vasta maanantaina.

Kattokannattajien asentamisen jälkeen asennetaan tuulensuojalevyt. Niiden päälle tulee tuuletuskanavat ja tuuletuskanavan päälle kattoruoteet. Jossain välissä puhalletaan ekovilla tuulensuojan alle.

Tänään tontille tulivat myös lämpökäsitellyt terassilaudat. Päätin pitää kyllästetyt ja teen niistä kesällä rantaan terassia. Säästynpähän hankinnan vaivalta.

Sähkön eteen ei ole tapahtunut taaskaan mitään. Aggregaatti laulaa päivät pitkät ja bensaa kuluu. Muuntaja on jo paikoillaan, mutta johtoa ei riitä meidän pihaan asti.

Blogillani on Google Analyticsin mukaan ihan kivasti lukijoita, mutta kommentteja ei näytä tulevan...

tiistai 13. lokakuuta 2009

Ongelmia toimituksissa


Nyt tuli ensimmäinen isompi virhetoimitus. Olimme tilanneet (ja maksaneet) lämpökäsitellyt terassilaudat ja viikonloppuna huomasin, että oli toimitettu kyllästettyä. Pakkalistassa luki kyllä myös lämpökäsitelty. Toivottavasti asia hoituu kuntoon.

Toimituksesta puuttui myös 16 pkt kampanauloja. No onneksi ne saadaan Suonenjoen Rautiasta ja voidaan laskuttaa tehtaalta.

Lisäksi ilmoitukseni ovien ja ikkunoiden toimituksen viivästymisestä ei ollut mennyt perille. Ne ovat nyt sitten tulossa tällä viikolla muutenkin ahtaalle tontille. Toivottavasti ikkunat säilyvät ehjänä. Minua pyydettiin ilmoittamaan toimituksen siirtämisestä tehtaalle, mutta henkilö, jonka vastaajaan jätin viestin oli nähtävästi lomalla eikä viesti mennyt eteenpäin. Jos työpuhelin jää loman ajaksi töihin, kannattaa laittaa vastaajaviestiksi jotain muuta kuin "tämä on DNA:n vastaaja..." Lisäksi oma SIM-korttini on rikki, eikä minua saa Kiitolinjan miehet kiinni.

Alla olevassa kuvassa on ratkaisuni saunatuvan listoitukseen. Sivuseinillä lista ei peittänyt höyrynsulkumuovia joten kattoonkin piti laittaa lista. Päätyseinillä löin listan ainoastaan kattoon, koska ajattelin, että hirsien painuminen irroittaa listan joka tapauksessa jos lista laitetaan päätykolmion ylimpään ja alimpaan hirteen päistään kiinni. En tiedä olisiko näin tapahtunut.

Tällä viikolla on isäni viimeistellyt saunan ja saunatuvan sähköasennuksia ja sen jälkeen puuttuukin vain pari listaa. Terassin kaiteet ja portaat jätetään ensi kesäksi. Sähköä ei ole vieläkään tullut. Täytyy kysellä Savon Voimalta missä viipyy.

Päärakennuksen höyrynsulusta: Heimosen Reijo ei luota Ekovillan ilmansulkuun ja päätimme laittaa höyrynsulkumuovia yläpohjaan. Reijolla oli myös toinen hyvä syy: muovin läpi näkyy hyvin meneekö puhallusvillaa joka koloon.

Huomenna kehikon pystytys jatkuu.

Ensilöylyt


Vihdoinkin saimme ensilöylyt uudessa saunassamme. Pesuhuoneessa ei vielä peseydytty, koska rosterilistojen leikkaaminen rimpulapeltisaksilla ei onnistunut. Saunaan asensimme lauteet ja kävi ilmi, että olisi sittenkin pitänyt kääntää kiuasta hieman. Nyt varoetäisyyden vuoksi alalaude jäi liian syvälle. Pitääköhän nyt lappoa 200 kiloa kiviä kiukaasta ja kääntää sitä hieman? Iki-kiukaasta irtosi todella kosteat ja lempeät löylyt.

torstai 8. lokakuuta 2009

Ihmisiä telineillä


Päätaloa lainatakseni tulee siis olemaan ensi viikolla. Keskiviikkona työt jatkuvat ja silloin tarvitaan jo konetta nostamaan 180 mm:n lamellihirttä paikoilleen.

Telineiden rungot ostimme valmiina Reijon ja Veksin edelliseltä työmaalta. Hauskana yhteensattumana voi mainita, että tunnen sen paikan hyvin, koska se oli Lankisen Jarmon, hyvän ystäväni, mummon talo aikanaan ja vietimme siellä useita kesäiltoja.

Jokohan viikonloppuna pääsisi saunaan?

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Päärakennus nousee

Paketti tuli siis maanantaina ja rakennusporukka on saanut jo kehikon kasattua ikkunoiden yläreunan tasalle. Terassinrunko alkaa myös olla kasassa niin, että sen päälle saadaan rakennettua telineet.

Terassin runkoa on kuulemma vahvistettu, mutta en vielä tarkalleen tiedä miten.

Tänään oli ollut kovin tuulinen päivä, mutta viikonlopuksi tulee selkeämpää. Toivottavasti lämpötila on tarpeeksi korkea petroliöljymaalille. Maali vaatii 10 asteen lämpötilan.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kiuas pystyssä ja silikonit saumoissa

Perjantaina saavuimme iltakymmeneltä kylmään mökkiin. Takkaan tulet ja peiton alle. Onneksi lauantaiksi mökki oli jo lämminnyt niin, että siellä tarkeni olla sisävaatteissakin. Sunnuntaina satoi lunta.

Viime viikonloppuna saimme vihdoin silikonit saumoihin ja kiukaan ladattua kivillä. Otsalamppu oli hyödyllinen apuväline sähköttömällä työmaalla. Vaimoni teki huolellista jälkeä silikonipuristimen kanssa ja saimme vihdoin vesipadan ja kiukaan paikoilleen. Kiukaaseen meni 200 kiloa kiviä, vaikka esitteessä luki 180. Kiuas myös lämmitettiin ensimmäisen kerran, että saatiin rasvat poltettua pois.Iki-kiuas oli tietenkin sillä aikaa julkaissut uuden mallin, joka pikaisella silmäyksellä näyttää tyylikkäämmältä kuin Semi-Ikimme.

Viimeksi vahattiin myös lisää listoja. Saunatuvan puolella isäni löi loput ikkunan ja oven vuorilaudat kiinni. Kattolistat ovat vielä asentamatta ja nyt pohdinnan alla on kattolistojen kiinnittäminen päätyseinien osalta ottaen huomioon painuminen. Seinään listoja ei taida kannattaa laittaa kiinni, mutta mitenkäs ne kattoon laitetaan? Lista on 15*95 mm ja tuntuu, että pysyyköhän ne kiinni jos ampuu viistoon listan läpi kattoon? Tässä vaiheessa huomattiin, että ovi olisi saanut jäädä valkoiseksi, mutta kun oli kova paine saada väri päätettyä ja ulkoseinien värikään ei ollut vielä silloin tiedossa (eikä taida olla vieläkään). Nyt se on sitten kirsikan värinen.

Laitoin myös ensimmäisen rosteritippalistan seinälle nousevan lattiakaakelin muodostaman pykälän päälle. Olisin laittanut kaikki, mutta akkuporasta tyhjeni akku ja laturi oli Suonenjoella.

Onkamon hirsipaketti saapui tänään maanantaina. Nyt tontille on tullut vasta osa tavarasta, koska halusimme, että sisäpuolen puutavara tulee myöhemmin. Säilyy sitten paremmin kuivana. En ole pakettia itse vielä nähnyt, mutta tila on nyt pihassa kortilla.

Pystytys alkoi puoliltapäivin ja iltaan mennessä oli kuulemma jo viisi hirsikertaa seinissä. Kohta hirsiä ei enää saa maasta käsipelillä nostettua paikoilleen joten taloa kolmelta puolelta ympäroivät terassit saavat toimia alustana. Terassin runkoa on siis alettava tekemään saman tien. Toivottavasti sää suosii pystyttäjiä ja myös meitä ensi viikonloppuna. Tarkoitus on vielä saada otsalaudat maalattua ennen asennusta. Sauna pitäisi saada äkkiä viimeisteltyä, koska päärakennuksessa alkaa olla enemmän hommaa.

Toissa viikonlopun työlista


En ole pariin viikkoon ehtinyt päivittää blogiani, mutta toissa viikonlopun työlista oli optimistisesti laadittu. Seinä saatiin vahattua ja muutamat ikkunan sisäpuoliset vuorilaudat asennettua. Suuri takapakki johtui kuitenkin liian innokkaasta silikonin levittäjästä. Isäni oli ostanut mustaa Kiillon liimamassaa, jota oli sitten laittanut laattasaumoihin.

Mustasta saunastahan tässä blogissakin on puhuttu, mutta teknisesti ottaen saunassa ei ole mikään paikka aivan musta, paitsi tietenkin se liimamassa, jota raaputeltiin toissa viikonloppuna saumoista pois. Emme siis saaneet asennettua kiuasta, lauteita emmekä silikoneja vaan meidän piti tulla uudelleen seuraavana viikonloppuna. Saimme kuitenkin yövyttyä ensimmäisen kerran ja silloin tuntui siltä kuin meillä nyt oikeasti olisi oma mökki. Oli tähtikirkas yö ja pelkkä kynttilänvalo saunatuvassa. Ruoka lämmitettiin takassa.

Kia oli myös mukana ja öljysi lämpöhaapalautoja, joista on tarkoitus tulla lauteille selkänojat. Samalla arkisin jatkui Onkamon perustusten rakentaminen. Anturat peitettiin soralla ja sora tiivistettiin. Soran päälle tuli Finnfoam jonka päälle lisää soraa. Pilarit tasoitettiin laastilla ja muuraustyöt saatiin tontilla päätökseen. Muuraamatta on tietenkin vielä päärakennuksen takka ja hormi, mutta siitä myöhemmin.

Sähkö on myös vihdoin tulossa, vasta langattomasti tosin. Viimeinen pylväs on jo pystyssä tontillamme ja toivottavasti langatkin tulevat pian. Sopimuksessa sähkön piti olla jo valmiina heinäkuun loppuun, mutta sekavat maanomistussuhteet viivästyttivät tarvittavien lupien saamista.

Saunan oven kiinnitys ratkaistu


Saunan lasioven karmi kiinnitettiin seinään Reijon ohjeiden mukaan. Kakkosneloseen poralla hahlot, joiden läpi ajettiin ruuvi seinään. Hirsien painuessa ruuvi pääsee liikkumaan hahlossa.

torstai 24. syyskuuta 2009

Viikonlopun työlista

Saunan viimeistely jatkuu huomenna. Isäni on saumannut saunan lattian luonnonkiviboordin ja laittanut silikonit lattianrajaan ja kulmiin. Lisäksi peltisepältä on tilattu rosterinen tippalista suojaamaan seinälle nousevan lattialaatan yläreuna roiskeilta. Myös takka on nyt viimeistelyrapattu ja valmis käyttöön. Onhan sitä jo muutaman kerran pitänyt lämmittääkin. Saunatuvan ja saunan ikkunoiden ja ovien sisäpuoliset listat olivat mukana Espoossa vahattavana. Nyt värikin tuli parempana, koska pyyhin vahan pois vasta sen hieman kuivuttua. Näin lattiakin olisi tullut paremman väriseksi, mutta en ymmärrä kuinka lattian olisi voinut ensin antaa kuivua hieman ja sitten sinne olisi tepasteltu pyyhkimään ylimääräisiä vahoja pois?

Viikonloppuna on tarkoitus vahata saunatuvan viimeinen seinä. Asentaa valmiiksi vahatut ikkunoiden ja ovien sisäpuoliset koristelistat, asentaa lauteet ja saunan lasiovi, koota kiuas ja asentaa pata, asentaa rosteriset tippalistat, ja yöpyä ja saunoa ensimmäisen kerran.

Lasioven asennus pohdituttaa eniten etukäteen. Kuinka karmi kiinnitetään hirsiseinään, koska tässä kohtaa ei ole karapuuta (karmi tulee siis suoraan hirsiseinään kiinni)?

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Onkamon perustukset


Viime viikolla siis Heimosen veljekset ja isäni valoivat anturat ja tällä viikolla anturoiden päälle muurattiin pilarit. Ensi viikolla anturat peitetään hiekalla, hiekka tiivistetään ja päälle laitetaan routasuojaus Finnfoamista. Hirsipaketti tulee viikolla 41 maanantaina. Kuten kuvista näkyy, myös sadevesiviemäriputket ovat jo asennettuina. Aika paljonhan tuohon tuli pilareita. Takalle tehtiin myös perustus.

Heimosen veljekset tekevät meille itse asiassa jo toista taloa. Ensimmäisen, eli nykyisen kotimme Espoossa, he tekivät 2000 luvun alussa ja nyt on vuorossa kesäasuntomme. Reijo toimii rakennuksellamme myös mestarina ja vastaavana suunnittelijana. Veljekset asuvat Jyväskylässä joten jos joku tarvitsee ahkeria ja taitavia rakentajia, suosittelen.

Saunan lattian saumaus ja tuvan lattian vahaus


Viime viikonloppun aikana tehtiin saunassa lattiahommia. Perjantaiyönä saavuttuamme vahasimme tuvan lattian toiseen kertaan Osmocolorin tummalla tammella. Toinen kerta ei kuitenkaan paljon tummentanut lattiaa lisää ja tuntuu, että sen olisi voinut jättää väliin. Lauantaiaamuna laitoimme ensimmäisen kerroksen väritöntä lattiavahaa ja lauantai-iltana toisen kerroksen. Nyt lattia pitäisi olla valmis. Tuntuu, että lattia olisi pitänyt hioa ennen vahausta, koska väri ei tuntunut lattiaan tarttuvan. Ehkä hiomme sitten päärakennuksen lattian ennen vahausta.
Heimosen Veksi oli laatoittanut saunan ja pesuhuoneen lattian ja tehnyt korokkeen kiukaalle ja padalle. Meidän hommaksi jäi lattian ja seinäkaakeleiden saumaus. Sauna kun on muuten musta, piti lattiaan saada jotain piristystä ja siihen laitettiin luonnonkiviboordi. Boordi on kuin puro, joka johtaa ulko-ovelta saunaan.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Piha tyhjenee Onkamo-paketin tieltä

Kaikki puutavara on joko saatu lyötyä kiinni tai laitettu sateelta suojaan varastoon. Varastossa ovat kaidetarvikkeet ja listat. Pihassa on nyt toivottavasti riittävästi tilaa Onkamon runkopaketille, joka tulee viikolla 40. Tänään rakennusmiehet kävivät laittamassa linjapukit ja kävi ilmi, että päärakennus kuisteineen juuri ja juuri mahtuu viime syksynä hakkaamaamme paikkaan. Kuistin etureuna tulee paikalle, jossa olemme koko kesän säilytelleet autoja ja nyt tuntuu, että etupiha peittyy kuistin alle. Täytemaalla saamme kuitenkin pihaa tasattua ison kiven viereen asti.
Tänään sähkösuunnittelijamme teki suunnitelman, jonka mukaan Onkamon hirsiin porataan tehtaalla reiät sähköjä varten.

Perusvarustuksen lisäksi päätimme nyt varata rasioita myös jouluvaloille, koska niissä johto on yleensä niin lyhyt, että jatkojohtoja tarvitaan aina. Jouluvaloille tulee nyt katkaisijan taakse rasiat sekä kuistin poikkihirsiin ulos sekä tupaan molempiin etukulmiin verhotankojen yläpuolelle. Peruslämmönohjaus tehdään GSM-ohjauksella ja sillä saadaan ohjattua myös saunan peruslämpöä. Vielä näyttää siltä, että lämpöpumppuun tarvitaan toinen GSM-modeemi (ja toinen SIM-kortti), mutta toivottavasti tämä onnistuu samalla kuin lämpöpatterienkin ohjaus.

Parin viikon päästä oli tarkoitus olla saunassa jo yötä, mutta lattianvahaus saattaa muuttaa suunnitelmia, koska yhtenä päivänä laitetaan värillinen vaha ja toisena väritön... Samana viikonloppuna saumataan laatat ja ladataa Iki 180 kilolla kiviä.

Ensi viikolla valetaan anturat päärakennukselle eli sitten alkaa sekin hahmottua ja päästään muuraamaan pilareita.

Saunassa on jäljellä seuraavat työvaiheet:

Saunan seinien mahdollinen öljyäminen (en ole varma onko tämä tarpeen)
Höyrynsulun tiivistäminen sivuseiniin tuvassa ja saunassa
Lattia- ja kattolistojen vahaus ja asentaminen
Tuvan seinien vahaus (saattaa jäädä ensi kesään tai talveksi)
Takan rappaus antiikkilaastilla
Laatoituksen saumaus ja silikonien laittaminen
Välioven vahaus (ajattelimme laittaa tuvan puolelle mustan ja pesuhuoneen puolelle valkoisen, saa nähdä toteutuuko)
Vesipadan ja kiukaan asentaminen
Ikkunoiden ja ovien sisäpuolisten vuorilautojen vahaus ja asentaminen.

Tuvan lattia valmis ja kerran vahattu

Tuvan lattia saatiin laudoitettua sunnuntaina aamupäivällä ja iltapäivällä Minna olikin jo vahannut sen kertaalleen. Vahana oli Osmocolorin tumma tammi (olisikohan tuo sama kuin webbisivujen antiikkitammi). Väri saisi olla vielä vähän tummempi joten vahaamme sen vielä toisen kerran värillisellä vahalla ja sitten vielä värittömällä öljyvahalla vähintään kertaalleen. Tuvan seiniin tulee läpikuultava vaha sävy: Kuusi eli sama mikä tuvan kattoonkin. Samoilla väreillä mennään ensi kesänä Onkamon sisustuksen kanssakin. Saunatuvan lattia näyttää kyllä tosi upealta paitsi muutamasta kohdasta, joihin jäi tennarinjäljet.

Pieni vastoinkäyminenkin tapahtui viime viikonloppuna. Tuvan muuratussa väliseinässä näkyi kosteutta lauantai-sunnuntaiyön välisen kaatosateen jäljiltä. Piipunpellit asennettiin viime viikolla, mutta silloin ei saatu asennettua harjahuopaa pellin päälle. Todennäköisesti tästä oli päässyt vettä sisään. Harjahuopa täytyy asentaa pikaisesti kunhan katto kuivuu.

Savusaunatunnelmaa

Nyt seinätkin ovat sitten mustat. Appiukko sanoi, että kyllä hän katon olisi vielä ymmärtänyt, mutta että seinätkin... Ihan kivan näköinen siitä kuitenkin tuli. Hormi ja väliseinät laatoitettiin Bauhausista ostetuilla tummanharmailla laatoilla ja tällä viikolla lattiaan on laitettu vesieristys kahteen kertaan Kiillon pakkasenkestävällä eristeellä. Betonivalu hiottiin koneella, siihen laitettiin primeri, tasoite ja sen jälkeen kaksi kertaa vesieristettä. Loppuviikosta lattia laatoitetaan ja lopulta saumaamme sen itse. Kuvassa lattia on tasoitteen jäljiltä. Hieman mietityttää kuinka nuo ikkunan ympärillä olevat raot käyttäytyvät talvipakkasilla saunottaessa. Tiivistyykö sinne kosteutta ja kuivuuko se lopulta pois? Vai pitäisikö siihen laittaa esimerkiksi alumiinipaperi höyrynsuluksi?
Kuten aikaisemmin mainitsin lauteet ostettiin Puukeskuksesta ja ne ovat lämpöhaapaa. Käsittelin lauteet parafiiniöljyllä ja väristä tuli juuri sellainen kuin pitikin. Ostin myös Bauhausista saunaan ja pesuhuoneeseen valaisimen ja siihen ritilävarjostimen. Kun öljysin myös tervalepästä tehdyn varjostimen, siitä tuli lähes saman värinen kuin lauteistakin. Lisäksi lauteissa oli kivan näköisiä liekkikuvioita, jotka tulivat öljytessä näkyviin. Sovimmekin vaimon kanssa, että eihän näillä lauteilla uskalla saunoakaan kun ovat niin kauniit. Pitääkö ostaa apassilauteet erikseen saunomista varten?

Tuvan lattia eristetty


Olipa harvinaisen helppo eristyshomma. En ole koskaan ennen eristänyt alapohjaa ja yläpohjan eristämiseen verrattuna se oli lastenleikkiä. Tämä siis tehtiin lauantaina aamulla ja lauantaina puolilta päivin alettiin kiinnittämään lattialautoja. Laudat kiinnitimme pontista koolaukseen ruuveilla. Kuten kuvasta näkyy, Kerman Saven miehet kävivät perjantaina muuraamassa takan. Toinen rappauskerta antiikkilaastilla tehdään parin viikon päästä. Sitä ennen, tällä ja ensi viikolla, takassa täytyy polttaa muutama kilo puita, jotta se kuivuisi. Muuten kosteus tulee kuulemma laastin läpi ja likaa laastin.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Onkamo

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, päärakennuskin tulee Kuusamo Hirsitaloilta. Itse asiassa meille asia on ollut selvä jo vuoden ajan. Kuovi-sauna oli eräänlainen testi, jolla testattiin toimittajan toimitusvarmuutta :-). Totta kai kävimme läpi muidenkin toimittajien mallistoja, mutta ei löytynyt Onkamon voittanutta. Siinä oli mielestämme valmiina kaikki mitä halusimme eikä mitään tarvitse lisätä tai muuttaa. No, ehkä pienempää makuuhuonetta kasvatetaan sisävessan kustannuksella.
Onkamo tulee 180 mm:n lamellihirrellä ja ensi viikolla pitäisi tulla piirustukset, että saadaan lupa hakuun. Syitä, jotka johtivat Onkamon valintaan on esimerkiksi seuraavat: iso tupa korkealla sisäkatolla, kaksi makuuhuonetta ja parvi ja iso terassi kolmella puolella taloa. Terassia on reilu 60 m2, josta osa katettua.
Pyysimme toimituksen kahdessa osassa talven varalta. Viikolla 40 tulee hirsi- ja runkotoimitus. Sisätarvikkeet, kuten paneelit ja lattiat, tulevat sitten myöhemmin sovittuna ajankohtana. Ovet ja ikkunat tulevat suoratoimituksena viikolla 42. Otimme päärakennukseen 300 mm Ekovillaa asennettuna yläpohjaan niin ei tarvitse lasivillojen kanssa pelata. Tarkoitus on saada Onkamo säältä suojaan talveksi ja jatkaa sisähommilla ensi keväänä omalla porukalla.

Sisäkatto valmiina ja ovet lukossa


Sisäkaton panelointi on nyt valmis tuvan ja saunan puolella. Sisustuslehtien "savusaunatunnelma" löysi tiensä meidänkin saunaan. Kattopaneelit maalattiin Liberonin spriiliukoisella tussil... eikun maalilla. Päälle vedettiin parafiiniöljy, joka oli alunperin tarkoitettu lauteisiin, mutta ostetaan lauteisiin uudet öljyt. Seinät on tarkoitus mustata myös.
Toissa viikonloppuna asensimme myös ovet. Isä teki samantien ovillekin vuorilaudat ja nyt sauna alkaa jo näyttämään saunalta. Ovet tilattiin kirsikan värisinä kun saunan väri ei ollut vielä tilatessa selvillä ja ei ole oikein vieläkään. Toivottavasti ovet sopivat lopulliseen väritykseen. Ovien yhteydessä tuli esille puute toimituksessa. Heloista puuttui sisäpuolelta nupit ja niiden peitelevyt. Onneksi puute ei ollut kriittinen ja osien pitäisi olla jo matkalla. Tähän astihan muita puutteita on ollut vain tuulensuojapaperin kiinnitysrimat, jotka nekin hoituivat hienosti paikallisesta Rautiasta.
Ensi viikolla tehdään saunan laatoitukset, piipun peltien asennus ja toivottavasti takan muuraus. Takka on jo saapunut ja muurareita odotellaan. Emme ole itse paikalla pariin viikkoon joten seuraavalla käynnillä on odotettavissa suurta edistymistä. Toivottavasti pääsemme öljyämään ja asentamaan lämpöhaapalauteita. Iki-kiukaaseen täytyy hommata kivet ja pääsemme kohta kylpemään.
Jo on aikakin sillä päärakennuksen rakentamisen valmistelut alkavat myös ensi viikolla.