torstai 26. marraskuuta 2009

Luokittelemattomia merkintöjä

On jo pitkään pitänyt mainita Kuopion parhaasta rautakaupasta: Carlsonista. Kun loppukesästä piti vahata saunatuvan lattiaa viikonloppuna, huomasin, että Osmocolor oli vähissä. Olimme sukulaisissa Maaningalla ja ajattelin, että tottakai rautakaupat olisivat kuuteen asti auki. Lankomies epäili, että eivät taida olla. Pääkaupunkiseudullahan ne ovat ja oli vaikea uskoa etteivät olisi. No matkalla Maanigalta Kuopion kautta Suonenjoelle huomasin, että kahdeltahan ne kaikki olivat menneet kiinni. Muistin kuitenkin, että keskustan Carlsonillahan oli pieni rautaosasto ja sielä löytyi kuin löytyikin Osmocolorin lattiavahaa. Ehkä tuleva Bauhaus lisää kilpailua niin, että rautakaupatkin pysyvät pitempään auki. Kaupungin ulkopuolella oleva isompi Carlson on myös ollut hyvä paikkaa ostaa tarvikkeita.

Toinen asia, josta on pitänyt kiittää on Sisä-Savon Sähköstä lainassa oleva alumiiniteline, johon isäni askarteli työtason. Se näkyykin edellisen blogimerkinnän kuvassa. Siitä on ollut korvaamaton apu työmaalla. Sisä Savon Sähköstä on hankittu sähkötarvikkeet jo toiseen rakennukseen. Tulihan sieltä sähköasennustarvikkeet Espoon kotiinkin. Eikä vähiten siksi, että isäni on ollut siellä töissä :-)

Ei kommentteja: