keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Tuvan lattia valmis ja kerran vahattu

Tuvan lattia saatiin laudoitettua sunnuntaina aamupäivällä ja iltapäivällä Minna olikin jo vahannut sen kertaalleen. Vahana oli Osmocolorin tumma tammi (olisikohan tuo sama kuin webbisivujen antiikkitammi). Väri saisi olla vielä vähän tummempi joten vahaamme sen vielä toisen kerran värillisellä vahalla ja sitten vielä värittömällä öljyvahalla vähintään kertaalleen. Tuvan seiniin tulee läpikuultava vaha sävy: Kuusi eli sama mikä tuvan kattoonkin. Samoilla väreillä mennään ensi kesänä Onkamon sisustuksen kanssakin. Saunatuvan lattia näyttää kyllä tosi upealta paitsi muutamasta kohdasta, joihin jäi tennarinjäljet.

Pieni vastoinkäyminenkin tapahtui viime viikonloppuna. Tuvan muuratussa väliseinässä näkyi kosteutta lauantai-sunnuntaiyön välisen kaatosateen jäljiltä. Piipunpellit asennettiin viime viikolla, mutta silloin ei saatu asennettua harjahuopaa pellin päälle. Todennäköisesti tästä oli päässyt vettä sisään. Harjahuopa täytyy asentaa pikaisesti kunhan katto kuivuu.

Ei kommentteja: