maanantai 17. toukokuuta 2010

Hellettä työmaalla


Päärakennus pysyi helteestä huolimatta viileänä pitkälle iltapäivään. Siellä oli mukava käydä viilentymässä maalaushommien välillä.
Menin itse jo helatorstaiksi mökille ja viimeistelin saunan listoituksia ja laatoitin saunan ja pesuhuoneen välisen tiiliseinän päädyn. Oli parempi laittaa siihen laatat, koska kiukaan suuaukko on siinä vieressä. Painuntavaralistoitukset osoittautuivat hankalemmiksi kuin luulinkaan. Naulaimella oli hankala saada listoja kattoon kiinni. Välillä oli pakko laittaa taakse apulista, johon itse lista saatiin kiinni. Tällöin kuitenkin itse lista jäi hieman erilleen seinästä. Vaan eipä tuo haitannut. Sain lopulta myös mietinnän valmiiksi ja pääsin rakentamaan saunan lasioven päälle panelointia. Siitäkin tuli ihan hyvän näköinen mielestäni. Piti vain pitää mielessä se, ettei sitä kiinnitä millään kattoon. Kiinnitys tuli oven karmin yläosaan. Ja painuntavaralista puolestaan kattoon.

Osa väliseinistä oli jo paneloitu ja lopuille oli valmiiksi sahatut maalaamattomat hirsipaneelit (kiitokset paikalliselle projektijohdolle). Nämä ja painuntavaralistat saimme helteessä maalattua. Parvelta on nyt hieman vaikeampi pudota, koska kaide on maalausta vaille valmis.
Osa hirsipaneeleista oli hieman koveria ja nyt täytyy miettiä miten ovenpielet listoitetaan vai pitääkö vielä vaihtaa suorempiin paneeleihin. Kaikkea tavaraa on ylimääräistä eli paneeleja kyllä riittäisi vaihtoonkin.

Pohdittavaa tuli myös porraspakkauksen avaamisen myötä. Portaat näyttävät olevan lakatut valmiiksi eli tässä tapauksessa väri on väärä. Mitenkähän ne saisi käsiteltyä samaan sävyyn muiden listojen kanssa? Nämä ovat asioita, joita pakettia tilatessa ei osaa ottaa huomioon. Puuvalmiinahan ne (kuten ovetkin) olisi pitänyt tilata.

Seuraavaksi jatketaan väliseinien villoittamisella ja paneloinnilla. Isä tulee asentamaan kytkinrasiat oikeille paikoilleen.

Puustellin astiastokin tuli jo.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Lisää Osmoa ja terassin kaiteita


Lattian valmistuttua se suojattiin viiralla ja pääsimme vihdoin kulkemaan ilman pelkoa putoamisesta. Nyt paneelien maalaaminen sujui nopeammin ja jotta lukijat saisivat kuvan nopeudesta laskin viikonlopun aikana maalatut paneelit: 53 hirsipaneelia ja 75+69 kattopaneelia. Näillä ja edellisen viikonlopun aikana maalatuilla paneeleilla saatiin lähes kaikki katot paneloitua. Vain eteisestä jäi puolet tekemättä. Kattopaneelia on tosin jäljellä aika paljon ja sille täytyy keksiä muuta käyttöä. Maalaamillamme hirsipaneeleilla saatiin peitettyä molemmat päätykolmiot ja tehtyä vähän väliseiniäkin. Äitienpäiväviikonloppuna maalaamme sitten loput, mutta minusta tuntuu, että suurin työ paneelien kanssa on jo tehty. Hankalinta maalaamisessa tähän vuodenaikaan on kuivatustilan löytäminen. Kuten kuvasta näkyy paneeleita oli joka puolella.

Kuusamo Hirsitalojen sivuilla olleen kuvan perusteella suunnittelimme kaiteet. Reijo piirsi ohjeet. Paketin mukana tuli tarpeita vähän toisenlaisiin kaiteisiin eli ne nyt jäävät käyttämättä. Ostimme paikalliselta sahalta höylättyä kakkosnelosta ja teimme niistä kuvan mukaiset ristikkäiskaiteet. Putouskorkeus on alle 70 senttimetriä eli kaiteet voivat olla suhteellisen matalat ja kevyet. Samanlaiset tehtiin myös saunamökkiin. Ylimmäisestä kuvasta näkyy myös parven kaide. Siinä periaatteena oli metrin korkeus ja 10 senttimetrin pinnaväli.

Ilmalämpöpumpun sijoitus on tullut ongelmaksi. Emme halua ulkoyksikköä terassille kovin näkyvälle paikalle eli se saisi olla keittiön puoleisella seinällä tai takaseinällä. Alunperin sisäyksikkö oli tarkoitus laittaa vaatehuoneen oven päälle eteiseen, mutta sisäyksikön asennusohjeen mukaan se vaatii vähintään 10 senttimetrin etäisyyden kattoon. Toisena vaihtoehtona mietimme jo takan ja olohuoneen ulkoseinän välistä seinää, mutta silloin ulkoyksikkö olisi tullut oleskeluterassille ja makuuhuoneen oven eteen. Nyt viimeisimpänä vaihtoehtona on parven etuosan kantava palkki. Siinä on vain se ongelma, että siinä on nyt kiinni parven kaidepinnat. Etuna tässä paikassa on se, että putket saadaan hyvin piiloon keittiökaappien yläpuolelle.

Mitään tätä ei olisi tarvinnut miettiä jos talossa olisi ollut hirsikerta tai kaksi ylimääräistä. Silloin minkä tahansa ikkunan yläpuolella olisi ollut tilaa sisäyksikölle. Vaikka siinä eteisessäkin. Jos tilaisin Onkamon nyt, ottaisin yhden hirsikerran lisää juuri tästä syystä.

Isäni on saanut myös sähköasennukset tehtyä ja hommasimme eteiseen kolme halogeenispottia. Sisä-Savon Sähköstä löytyi sellaiset, jotka eivät kuumene yläpuolelta lainkaan. Ei tarvinnut siis tehdä mitään koteloita välipohjaan.

Puustellin keittiön kaupanpäällisinä piti tulla Arabian astiasto. Eipä ole vielä kuulunut, vaikka olisi pitänyt jo olla noudettavissa...

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Osmoa pintaan


Taas alkoi vahaaminen. Osmocolorilla vedeltiin viikonloppu kattopaneeleja periaatteella: helpompi maassa kuin katossa. Rakensin pikapikaa kuivatustelineet väliseinärunkoihin oheisen kuvan malliin. Eihän nuo kovin kauniit olleet, mutta ajoivat asiansa. Paneeleja oli kuivumassa siellä sun täällä sekä parvella ja kuistilla. Homma eteni varsin hitaasti ja viikonlopun aikana saimme vahattua noin 400 metriä paneelia. Minna maalasi ja minä pyyhin rätillä liiat pois ja asettelin kuivumaan. Parin viikon päästä mennään taas ja sama homma jatkuu. Toivottavasti sitten tarkenee jo ulkonakin maalata.

Lauantaina meillä kävi myös vieraita. Kuusamo hirsitalojen Kuopion edustaja toi ostajakandidaatteja Niiralasta katsomaan Onkamoa. Heitä kiinnosti Onkamo samoista syistä kuin meitäkin: iso terassi ja tupa, ikkunat tuvasta kolmeen suuntaan, ja pariovet. Heidän mielestään parvi näytti isommalta paikan päällä kuin kuvissa. Mielellänihän minä paikkoja esittelin ja saimme palkkioksi erinomaisen kylmäsavulohifileen. Kuusamon mies katseli yksityiskohtia ja sanoi tunnistavansa ammattilaisten kädenjäljen jiireistä. Terveisiä vaan Reijolle ja Veijolle.


Minna muistutti, että pitää mainita keittiökaupoista. Nehän tehtiin jo alkuvuodesta, mutta en ole muistanut täällä mainita. Keittiö tulee Puustellilta ja toimitus on alustavasti sovittu juhannuksen alle. Kävimme suunnittelussa Puustellissa ja Parmassa. Hinnat olivat lopulta suurinpiirtein samat molemmissa (ehkä Puustellissa hieman halvempi), mutta Puustellin suunnitelma oli mielestämme parempi ulkonäöltään. Kaappien ovien kokoa muutettiin suunnittelun edetessä niin, että yläkaappien ovet olivat symmetrisesti samanlevyisiä. Viikonloppuna soitimme tarkat mitat Puustellin myyjälle Jyrki Jääskeläiselle. Puustellista saimme myös kaupantekijäisiksi Arabian astiaston, joka tulikin tarpeeseen. Onneksi emme olleet vielä ostaneet astioita mökkikeittiöön.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Höyryä sulkemaan


Pääsiäisenä olimme ensimmäistä kertaa yötä tämän vuoden puolella. Viime syksynä kokoamamme Iki-kiuas tuli koottua väärään asentoon, jonka vuoksi alalaude pitä laittaa liian paljon ylälauteen alle. Nyt Minna purki katiskan sisällä olleet kivet ja käänsimme kiukaan parempaan asentoon. Onneksi hormiputken ympärillä olevia kiviä ei tarvinnut poistaa vaan kiuas kääntyi hyvin ilmankin. Samalla siirsimme alalauteen lähemmäksi kiuasta, koska Ikin turvaetäisyydet sivulle ovat erinomaisen pienet.

Toinen korjaus tehtiin saunan ja pesuhuoneen väliseen ovenkarmiin. Olin jo aikaisemmin tehnyt hirsiseinään kiinni tulevaan lankkuun hahlot, joiden sisällä kiinnitysruuvit voivat liikkua seinän painuessa alas. Löin sitten siihen lankkuun kiinni virheellisesti toisen lankun, joka esti ruuvien liikkumisen hahloissa. Huomasin tämän siitä, kun samanlainen rakennelma oli tehty päärakennuksen väliseinärunkoihin. Poikkeus oli, että nämä kaksi lankkua eivät olleet kiinni toisissaan. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa, eikä sitä rakennetta ole kovin helppo sanoin selittää. Joka tapauksessa laitoin näiden kahden lankun väliin laudanpätkiä niin, että ruuvi pääsee liikkumaan hahlossa seinän painumisen mukaan.

Pääasiallinen rakennuskohde pääsiäisviikonloppuna oli kuitenkin päärakennuksen alapohjan höyrynsulku. Rakennusmiehet olivat jo laittaneet väliseinärunkojen alle muovisuikaleet, joihin oli helppo teipata viikonloppuna asentamamme muovit kiinni. Sähköasentaja (isäni) oli myös asentanut lattiaan tulevat johdot valmiiksi. Tarkalleen ottaen Reijon ohjeet höyrynsulkumuovin asennuksesta olivat seuraavat: "Muovi limitetään limitetään väh 300 mm ja limitys pyritään tekemään koolausten kohdalle jotta lattialauta painaa muovin tiiviisti kiinni puuta vasten. Muovi nostetaan seinälle noin 50 mm ja liika muovi leikataan lattialistoitusvaiheessa pois. Muovin pitää jäädä lattialistan taakse tiiviisti. Höyrynsulkumuovin asennuksesta pidetään katselmus." Katselmus pidettiin tiistaina ja Reijon mukaan muovi oli asennettu erinomaisesti :-).

Ensi viikonloppuna on tarkoitus vahata niin paljon kattopaneeleja kuin mahdollista. Se on nimittäin helpompi tehdä maassa. Lattian laudoitukseenkin pitäisi ryhtyä. Toivottavasti paikallisilla projektipäälliköillä (sähköasentaja ja appiukko) on aikaa. Toivottavasti säät suosivat.

Pitäisi tilata myös vesikourut mahdollisimman pian, mutta otsalaudat pitäisi saada maalattua (ainakin naulojen kohdalta) vielä kerran ennen kourujen asennusta. Nyt vesi lorisee katolta suoraan terassille.

Kevät koittaa


Maaliskuussa käväistiin ensimmäistä kertaa tekemässä tilaa sisäpuolen tarvikkeille. Samalla sovitettiin Bauhausista ostettuja ulkoseinävalaisimia paikoilleen. Bauhausissa oli juuri ollut osta kolme, maksa kaksi -tarjous valaisimista joten kannatti ostaa kaikki seinä- ja pihavalaisimet kerralla.

Tällä välin on myös käyty Omakotimessuilla messukeskuksessa ja hankittu sieltä keittiökoneet ja liesikupu huippuimurin ohjauksella. Keittiökoneet olivat myös Puustellin tarjouksessa, mutta ne täytyy nyt perua. Messuilta tuli mukaan myös peltiset hyttyskiekurapurnukat, joihin on helppo laittaa hyttysenkarkoittimia palamaan. Keittiön puutteeseen ostimme myös Tulikulmasta laadukkaan oloisen hiiligrillin. Messujen parasta antia oli oikeastaan todella tyylikäs Olotar-kesäkeittiö. Se oli piristävä poikkeus kotatyyppisten kesäkeittiöden seassa. Yritetään kuitenkin pärjätä tämä kesä hiiligrillillä. Nyt näyttää siltä, että kesäkeittiölle tehty paikka pihassa tulisi peittämään järvinäkymää siinä määrin, että on etsittävä toinen paikka.

Pohtimista tuli myös laiturimallista. Onko sittenkin parempi tehdä ponttoonilaiturin sijaan neljän tolpan varassa oleva laituri?

Tulikiven kanssa teimme myös kaupat Kerman Saven Sanna-takasta. Sen toimitus tapahtuu vasta elokuussa. Nyt on pohdinnan alla millainen päältäliitettävä hormi tulee.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Keittiösuunnitelmia


Tänään oli Puustellissa sunnuntainäyttely ja kävimme ensimmäistä kertaa katselemassa, mitä uutta keittiörintamalle kuuluu. Emme ole kymmeneen vuoteen seuranneet markkinoita ja alkaa olla aika tehdä päätöksiä keittökaapeista. Ensikäynnin perusteella hinnat ainakin ovat nousseet markka-ajasta. Tosin talomme keittiön saimme 2000-luvun alussa Villa-keittiöiltä 50% alennuksella 50 muun rakentajan ohessa. Silloin oli sellainen tarjous. Ensi viikolla varmaan piipahdamme muissakin Suomenojan keittöliikkeissä katsomassa mallistoja.

Surffatessani silmään osui Lohjalta antiikkiliike, joka myy myös keittiökaappeja. Pikavilkaisulta kokopuiset kaapit näyttivät aika komeilta. Pitäisi laskea paljonko tuollaisia tarvittaisiin. Muista keittiöfirmoista poiketen hinnat ovat selvästi esillä sivuilla. Tosin taitaa olla turha odottaa hienoja vaimennusmekanismeja noissa kaapeissa.

Jouluvisiitti


Kävimme jouluna katsomassa missä vaiheessa rakennus on. Saunatuvassa lämmitimme hieman takkaa. Työt oli saatu juuri siihen pisteeseen kuin alunperin suunnittelimmekin. Nyt ei tarvitse murehtia talven aikana mistään ja rahanmenokin loppuu vähäksi aikaa.

Tilasin sisään tulevat rakennustarvikkeet pääsiäistä edeltävälle viikolle. Pääsiäisenä on tarkoitus vahata Osmocolorilla kattopaneelit, jotta niitä ei tarvitse katossa maalata. Yleensä kai lattia tehdään vasta viimeiseksi, mutta taidamme tehdä sen seuraavaksi, koska muuten olisi aika hankala viritellä telineitä sisään kattohommia varten. Lattia on vaan sitten suojattava kunnolla ettei tule kolhuja.

Saunatuvan lattiasta viisastuneena päätin hioa lattian kunnolla. Saunatuvan lattiaanhan jäi "karheaa" oksakohtiin. Puun syyt nousivat esiin ja tuntuvat nyt sukassa. Täytyy kysellä paikkakunnalta lattian hiojaa. Ennen lattiantekoa on tietysti asennettava höyrynsulku lattiaan. Olisi helppoa asentaa höyrynsulkua sitä mukaa kun lattia etenee, mutta Reijo haluaa käydä tarkistamassa höyrynsulun ennen kuin se peittyy lattian alle. Etenkin limitykset ja teippaukset on tehtävä huolella. Limitys viedään aina lattiakoolauksen toiselle puolelle niin, että lattialauta painaa osaltaan muovia koolausta vasten tiiviiksi.

Tällä hetkellä sisällä täytyy kävellä varovasti sillä ei parane astua ohi koolauksesta. Muuten koko ukko putoaa lattian läpi ja tuulensuojapahvi menee pohjasta rikki. Ekovillamies oli jo pudonnut lattian läpi kerran.