lauantai 18. heinäkuuta 2009

Nyt vasta oikeasti katto pään päälle


Tällä viikolla asensimme kattoruoteet ja katon alushuovan. Kuten aikaisemmassa postauksessani kerroin, minulle ei ollut aivan selvää miten ruoteiden määrä on laskettu, mutta riittiväthän ne lopulta kunhan valitsin 6 parasta vajaakanttista ja maalasin nekin valkoisiksi. Mitä tekisin toisin seuraavalla kerralla?
1) Aloittaisin ruoteiden asentamisen kuistin päältä (nyt aloitimme takaräystäältä). Tällöin kuistille ei olisi tullut rumia jatkoksia näkyviin. No, toivottavasti seuraava maalauskerta niitä hieman peittelee. Käytimme maalina Uulan valkoista Petrooliöljymaalia, mutta sitä olisi pitänyt levittää vielä hieman ronskimmalla kädellä riittävän peiton saamiseksi.
2) Tekisimme alusta pitäen enemmän jatkoskohtia kattokannattajien kohdalle välittämättä ruoteiden päätyponteista. Tosin noudattamalla ensimmäistä kohtaa, tämäkin asia olisi lutviintunut varmaan automaattisesti.
3) Maalauksen jälkeen, ennen ruoteiden asentamista, olisin ryhmitellyt ruoteet pituuden mukaan niin, että kun isäni huutaa katolta tarvittavan pituuden, löydän sopivan mittaisen laudan pikaisesti vastaavasta pinosta. Näin teimme lopulta maalaamattomille vajaasärmäisille laudoille ja se nopeutti asentamista huomattavasti. Ruoteiden naulaamiseen kuluvan aikaa vähensi ainakin puoleen hankkimamme runkonaulain. En osaa edes kuvitella kuinka kauan siihen olisi mennyt kahdelta mieheltä ja vasaralta.

Ruoteiden asennuksen jälkeen asensimme huopakaton aluskermin, jonka pitäisi jo pitää veden ulkopuolella. Tämä kuulosti helpommalta kuin itse asiassa oli. Laitoimme aluskermin ensin räystään suuntaisesti muutamalla naulalla kiinni ohjeen mukaan, mutta aina se tuntui repsahtavan jostain ja kermiin jäi kupru. Seuraavaa kerrosta asentaessamme jouduimme seisomaan ensin asennetun päällä ja kupru tuntui vain suurenevan. On huomioitava, että asensimme kermin vaakaan. Olisikohan kannattanut asentaa se harjalta alaspäin? Saa nähdä onko kupruista ongelmia, kun asennamme palahuovan aluskermin päälle? Yritetään tehdä se kylmällä ilmalla. Jospa aluskermi hieman kutistuisi kylmällä. Joka tapauksessa nyt katto on vedenpitävä lukuun ottamatta piipun juurta, koska piipun peltejä ei olla vielä teetetty. Piippu onkin edelleen peitetty pressulla.
Katon valmistuttua mökin ilmanvaihdon miettiminenkin tuli ajankohtaiseksi. Tarkoituksemmehan on käydä mökillä myös talvisaikaan ja saunominen talvella rakennuksessa, jossa ei ole minkäänlaista ilmanvaihtoa, ei kuulosta hyvältä. Kuvittelin jo mielessäni räystään alla killuvat jääpuikot saunomisen jälkeen, kun sauna olisi kuivattu seinässä olevan räppänän kautta. Tuntui, että olisi parasta laittaa koneellinen poista kosteusongelmien välttämiseksi. Huippuimurihan maksaa noin parisataa euroa. Saunomisen jälkeen hurautamme huipparilla höyryt mäkeen.

Poistoventtiilit on tarkoitus laittaa saunaan ja pesuhuoneeseen. Saunan korkeimmalle kohdalle (kattohan on viisto yläpohjan kaltevuuden mukaan) asensimme huippuimurin. Saunan poistoventtiili on suoraan huippuimurin alapuolella. Tästä putkesta otamme T-haaralla toisen putken tuvan puolelle, jossa se menee kurkihirren suuntaisesti ja lopulta käännämme sen pesuhuoneen väliseinän läpi pesuhuoneen puolelle ja pesuhuoneen poistoventtiili tulee pesuhuoneen ja tuvan väliseen seinään. Tämä ei tule olemaan kovin kaunis ratkaisu, mutta pitkän miettimisen jälkeen ainoa (yläpohjassahan ei mahdu mitään ilmastointiputkia vetämään, koska siellä on kattokannattajat). Täytyy vaan rakennella tuvan puolelle putken ympärille kotelo.

Huippuimurin lisäksi katolle asennettiin harjatuuletuskanavan tuuletusputki. Oheisessa valokuvassa sitä ei näy, koska se on piipun takana piilossa ja lisäksi pressun alla.

Meillä oli Sisä-Savon Sähköstä lainassa kahdet alumiinitelineet, mutta niistä oli hyötyä vain eteläseinustalla, koska siellä maa oli tarpeeksi tasainen telineille. Pohjoisseinustalla käytimme isäni lavoista ja kasituumaisista laudoista tekemiä väliaikaisia telineitä, joiden pystyttäminen on melko aikaavievää touhua.

Tähän mennessä, valmiille perustuksille, aikaa pystytykseen on mennyt kahdelta päätoimiselta mieheltä 4 viikkoa. Vaimoni on tietysti ollut apuna ja pääasiassa maalannut näkyviin jääviä osia etukäteen kun laudat ovat vielä olleet maan tasalla. Seuraava maalauskohde ovatkin jo tuvan kattopaneelit. Nekin on hyvä maalata etukäteen etenkin kun ne kiinnitetään piilonaulauksella ponteista, jolloin edes naulankantoja ei jää näkyviin.

Ei kommentteja: