tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hellepäivät voi käyttää näinkin

Olen poraillut pitkin kevättä rantakiviin reikiä aurinkoterassin runkoa varten. Loman alussa reikiä alkoi olla tarpeeksi ja pääsin asentamaan terassin runkojuoksuja. Koska rantakivet ovat asettuneet paikoilleen sinne sun tänne, runko näyttää olevan sikin sokin sillä pilarikengät asennettiin sinne, missä oli sopiva rantakivi. Otin kuitenkin silmämääräisesti huomioon, että juoksujen jänneväli ja väli tuli riittävän tiheäksi.
Luonnonkiveen poraaminen on hidasta hommaa etenkin kuluttajatason välineillä. Hankkimani Makita on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Kaikki reiät on porattu. Pilarikenkien harjaterästen toleranssit ovat kyllä yllättäneet negatiivisesti. Yleensä 20 mm reikä riitää, mutta jouduin ostamaan myös 22 mm terän eikä niihinkään reikiin kaikki pilarikengät mahtuneet. Työntötulkki siis mukaan pilarikenkäostoksille.
Meillehän tuli hirsitalotoimittajalta aluksi kyllästetyt terassimateriaalit, vaikka piti tulla lämpökäsitellyt. Kuusamo Hirsitalot toimitti tilalle lämpökäsitellyt kuten oli sovittu ja minä lunastin jo tontilla olleet kyllästetyt itselleni, koska rannalle oli tarkoitus joka tapauksessa rakentaa terassia. Win-Win, sanoisin. Rantaterassin koko määräytyikin siis rantakivikon alan ja terassilautojen pituuden mukaan. Lopulta terassia tuli noin 4*5 m2. Tästä on kuitenkin tulevina kesinä tarkoitus jatkaa.
Vaikka runko rakennettiin rantakiville hyvin huteran oloisilla pilarikengilla, mutta vahvoilla juoksuilla, terassi tuntuu todella vakaalta. Osa pilarikengistä liimattiin reikiinsä Bilteman kiinnitysmassalla ja osa oli jo niin tiukassa (kts toleranssit ylhäällä), että kiinnitystä ei tarvittu. Massalla oli neljän minuutin työstöaika viime viikon 30-asteen helteillä eli kiirettä piti. Nyt vaan toivotaan, että jäät eivät riko rantaviivalla lepäävää terassia. Terassi valmistui juuri helteiden loputtua, eli tällä viikolla siellä ei ole aikaa liiemmin vietetty. Ehkä ensi kesänä. Kuvassa terassi on vielä hieman keskeneräinen, koska en ole vielä tasannut ylipitkiä lautoja. Mietinnässä on pitäisikö siihen vielä rakentaa kaiteet.

Ei kommentteja: