torstai 13. lokakuuta 2011

Sauna piti saada mustaksi ulkoakin

Espoon keskuksen Värisilmästä haettiin 9 litraa Uulan Roslagin mahonkia. Samaa maalia, jolla maalasimme projektin alussa ulkovaraston. Sama mieto tervan tuoksu alkoi levitä saunan ympäristöön. Työ tuntui etenevän nopeasti.
Tuntuikin, että sauna olisi maalattu silmänräpäyksessä. Valitettavasti kuisti ei ollutkaan yhtä helppo maalata kuin sileä takaseinä. Kuistin yllä olevat parrut olivat niin monimuotoisia, että homma hidastui. Onneksi maali oli niin juoksevaa, että itse sively ei ollut yhtään raskasta.
Ohjeiden mukaan Roslagin mahonkia olisi pitänyt laittaa toinen kerros "märkää märälle", mutta intomme laantui ja jätimme toisen kerroksen vetämättä. Ehkä ensi kesänä. Sauna tuli maalattua yhden päivän aikana, mutta myöhään meni.
Nyt sauna ei pistä niin paljon silmään järveltä lähestyttäessä ja päärakennuskin näyttäisi mustana varmaan ihan tyylikkäältä. Taitaa kuitenkin rohkeus loppua kesken. Musta olisi sitten musta aina. Huvilan ja Huussin leidit sanoivat, että kaikki rakennukset saisivat olla saman värisiä. Jatketaan miettimistä ja maalataan päärakennus ensi kesänä. Taidan tosin palkata siihen ammattilaisen. Päärakennus on paljon monimuotoisempi ja varmasti hitaampi maalata. Laiturin ja saunan väri sointuvat hyvin yhteen.

3 kommenttia:

Mirkku kirjoitti...

Hyvä väri on. Meillä vedettiin kaikki rakennukset Tikkurilan vinha peittävä puunsuoja, väri: Sampo (tosi tumma). Olisin halunnut aidon tumman tervan muttei uskellettu alkaa, vaan luottettiin Tikkurilaan.

AMSi handmade kirjoitti...

Kiinnostuin mökkinne väristä. Onkohan se Uulan Hiili vai Kallio? Olitteko muuten tyytyväisiä maalivalintaanne? Onko Uula pysynyt pilkuttomana tähän asti?

Meillä on meneillään rakennusprojekti Kuusamossa ja maalinvalinta aiheuttaa kovasti päänvaivaa, joten olisi mukava saada Uulasta kokemuksia.

Tv. Anne-Mari

Jake kirjoitti...

Väri on Uulan Hiili. Hyvin on pysynyt seinässä. Valitettavasti tervan tuoksu on häipynyt. Maalasin vain yhden kerran. Kahdella vedolla olisi tullut tummempi. Maalaaminen oli Roslagin mahongilla todella helppoa. Päärakennuksen olen suunnitellut maalata Uulan petroliöljymaalilla ja sävy voisi olla Laava (muistaakseni?)