keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Piha tyhjenee Onkamo-paketin tieltä

Kaikki puutavara on joko saatu lyötyä kiinni tai laitettu sateelta suojaan varastoon. Varastossa ovat kaidetarvikkeet ja listat. Pihassa on nyt toivottavasti riittävästi tilaa Onkamon runkopaketille, joka tulee viikolla 40. Tänään rakennusmiehet kävivät laittamassa linjapukit ja kävi ilmi, että päärakennus kuisteineen juuri ja juuri mahtuu viime syksynä hakkaamaamme paikkaan. Kuistin etureuna tulee paikalle, jossa olemme koko kesän säilytelleet autoja ja nyt tuntuu, että etupiha peittyy kuistin alle. Täytemaalla saamme kuitenkin pihaa tasattua ison kiven viereen asti.
Tänään sähkösuunnittelijamme teki suunnitelman, jonka mukaan Onkamon hirsiin porataan tehtaalla reiät sähköjä varten.

Perusvarustuksen lisäksi päätimme nyt varata rasioita myös jouluvaloille, koska niissä johto on yleensä niin lyhyt, että jatkojohtoja tarvitaan aina. Jouluvaloille tulee nyt katkaisijan taakse rasiat sekä kuistin poikkihirsiin ulos sekä tupaan molempiin etukulmiin verhotankojen yläpuolelle. Peruslämmönohjaus tehdään GSM-ohjauksella ja sillä saadaan ohjattua myös saunan peruslämpöä. Vielä näyttää siltä, että lämpöpumppuun tarvitaan toinen GSM-modeemi (ja toinen SIM-kortti), mutta toivottavasti tämä onnistuu samalla kuin lämpöpatterienkin ohjaus.

Parin viikon päästä oli tarkoitus olla saunassa jo yötä, mutta lattianvahaus saattaa muuttaa suunnitelmia, koska yhtenä päivänä laitetaan värillinen vaha ja toisena väritön... Samana viikonloppuna saumataan laatat ja ladataa Iki 180 kilolla kiviä.

Ensi viikolla valetaan anturat päärakennukselle eli sitten alkaa sekin hahmottua ja päästään muuraamaan pilareita.

Saunassa on jäljellä seuraavat työvaiheet:

Saunan seinien mahdollinen öljyäminen (en ole varma onko tämä tarpeen)
Höyrynsulun tiivistäminen sivuseiniin tuvassa ja saunassa
Lattia- ja kattolistojen vahaus ja asentaminen
Tuvan seinien vahaus (saattaa jäädä ensi kesään tai talveksi)
Takan rappaus antiikkilaastilla
Laatoituksen saumaus ja silikonien laittaminen
Välioven vahaus (ajattelimme laittaa tuvan puolelle mustan ja pesuhuoneen puolelle valkoisen, saa nähdä toteutuuko)
Vesipadan ja kiukaan asentaminen
Ikkunoiden ja ovien sisäpuolisten vuorilautojen vahaus ja asentaminen.

Ei kommentteja: