torstai 23. heinäkuuta 2009

Lämmintä ylle


Eilen viimeistelin tuulensuojapaperit ja eristin yläpohjan. Ainoastaan yksi kannattajien väli oli 55 cm eli siihen meni villalevy mukisematta. Kaikki muut vaativat leikkaamista. Homma sujui melko hyvin kun leikkasin palat sentin leveämmäksi kuin kannattajien väli.
Tämä päivä meni pitkälti suunnitteluksi. Ajattelin ensin laittaa kaakelilujasta kaukalon saunaan ja pesuhuoneeseen mutta jouduin laittamaan jarrut päälle paristakin syystä: ensinnäkin levy painaa niin paljon, että en saanut sitä liikkumaan ehjänä ja toiseksi rupesin miettimään miten se levysuikale oikein laitetaankaan oviaukkojen kohdalle. Karmin leveys kun on 95 mm ja hirren paksuus 120 mm. Tähän ongelmaan jouduin kysymään apua Heimosen Reijolta. Huomenna laitan kuvan kuinka asia ratkesi. Jouduin ottamaan kirveen käteen.
Olisin tietysti voinut laittaa höyrynsulkumuovia tuvan kattoon, mutta sähköasentajamme (isäni) sanoi, että sinne tulee johtoja väliin enkä voinut sitäkään tehdä. Tarkoitus oli myös porata reiät väliseinään huippuimurin putkille, mutta huomasin vasta täällä, että Espoosta ostamassani 127 mm:n reikäsahassa ei ollut karaa ollenkaan vaan se oli joku pikakiinnitysmalli. Onneksi kara löytyi Suonenjoen Rautiasta, mutta reiät siis jäivät tänään tekemättä.
Pohtimista huomiselle: kuinka eristän huipparilta alastulevan putken kattotuuletuskanavan (50 mm) osalla?

Ei kommentteja: